Jaakkoo-Taara on saanut kansainvälisen työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen ISO 45001 -sertifikaatin. Sertifiointi on luonteva jatko aiemmille ISO 9001- ja 14001 -sertifikaateille, ja se tukee yhtä keskeisimmistä tavoitteistamme, panostustamme työturvallisuuteen. Sertifikaatti antaa hyvän rakenteen ja entistäkin selkeämmät tavoitteet turvallisuustyölle.
Osallistamista ja asiantuntijuutta arjen tasolla
Yksi ISO 45001 -standardin keskeisistä vaatimuksista on henkilöstön osallistaminen, joka on aina ollut tärkeää Jaakkoo-Taaralla. Työnopastajat ovat olleet aktiivisesti mukana turvallisuusohjeiden laatimisessa ja kehittämisessä omien vastuualueidensa asiantuntijoina.
Olemme vuodesta 2020 alkaen keränneet turvallisuushavaintoja, joiden määrä on kasvanut tasaisesti. Samalla työntekijöiden tekemien turvallisuusaloitteiden määrä on lisääntynyt, ja havaitut puutteet johtavat yhä useammin myös konkreettisiin parannuksiin.
– Riskien arvioinneissa hyödynnämme aina kyseisten alueiden työntekijöitä. Käytössämme on järjestelmä, jonka avulla turvallisuushavaintoja on helppo kirjata ja seurata, kertoo Jaakkoo-Taaran Quality Engineer Irmeli Saarinen.
Sertifikaatti ei muuttanut arkea uudeksi, vaan käytännöt ovat jo pitkään olleet kunnossa. Silti sen yhteinen juhlistaminen kahvin ja kakun merkeissä toi hetken, jossa koko henkilöstö pysähtyi huomaamaan saavutuksen merkityksen.
Huomiota myös kumppanien turvallisuuteen
Sertifiointityön aikana tunnistettiin tärkeä kehityskohde. Jaakkoo-Taaran tiloissa työskentelee useita muiden yritysten edustajia, kuten siivoojia, kunnossapitohenkilöitä ja laitehuoltajia. Heiltä ei ollut tullut työtapaturmailmoituksia. Asiaa tarkemmin kysyttäessä kuitenkin selvisi, että tapaturmia oli sattunut, mutta ne eivät olleet päätyneet Jaakkoo-Taaran tietoon.
– Kyse ei ollut vakavista tapauksista, vaan samanlaisia vahinkoja voisi sattua myös omille työntekijöillemme. Nyt ulkopuoliset toimijat tietävät ilmoittaa tapahtumista meille, ja teimme heti konkreettisen parannuksen: portaissa on ohjeistus käyttää aina kaidetta, Saarinen korostaa.
Koulutusta ja yhteistä kehittämistä
Työturvallisuuteen panostetaan jatkossa entistä aktiivisemmin yhteisten työpajojen kautta. Ulkopuolisten kouluttajien vetämiin pajoihin ovat osallistuneet mm. työnjohtajat, työsuojeluvaltuutetut, luottamusmies ja työnopastajat.
– Ajatuksena on, että työturvallisuus kuuluu meille kaikille – ei vain työsuojelun ammattilaisille. Pajat jatkuvat myös tulevaisuudessa.
Sertifiointi eteni sujuvasti aiempien järjestelmien pohjalta
Koska Jaakkoo-Taaralla oli jo käytössä ISO 9001- ja ISO 14001 -standardien mukaiset järjestelmät, oli pohja 45001-sertifioinnille jo pitkälti olemassa. Prosessi käynnistyi kysymyspatteristolla, joka käytännössä sisälsi koko standardin. Sitten käytiin läpi, mitä vaatimuksista jo toteutetaan ja mitä vielä tarvitaan.
– Emme keksineet pyörää uudelleen, vaan hyödynsimme jo olemassa olevia käytäntöjä. Pidimme johdon katselmuksen ja pyysimme esiauditoinnin, joka tehtiin Teamsin välityksellä. Siinä havaittiin kuusi poikkeamaa. Noin neljä kuukautta myöhemmin varsinainen auditointi tuotti meille puhtaat paperit.
Tavoitteena nolla tapaturmaa
Jaakkoo-Taara on mukana valtakunnallisessa Nollis-foorumissa, ja tavoitteena on selvä: nolla työtapaturmaa.
– Parempaan suuntaan mennään koko ajan. Työergonomiaan kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota, ja työfysioterapeutti käy säännöllisesti antamassa neuvontaa ja seuraamassa työasentojen ergonomiaa. Tällä toivomme vähentävämme etenkin tuki- ja liikuntaelinperäisiä sairauspoissaoloja.
Mikä on ISO 45001?
ISO 45001 on kansainvälinen standardi, joka tarjoaa viitekehyksen työterveys- ja työturvallisuusjohtamiselle. Se julkaistiin vuonna 2018 ja korvasi aiemman OHSAS 18001 -standardin. Standardi korostaa erityisesti johdon sitoutumista, henkilöstön osallistamista ja koko organisaation yhteistä vastuuta työturvallisuudesta.
Sen tavoitteena on auttaa organisaatioita tunnistamaan ja hallitsemaan työhön liittyviä riskejä, parantamaan työntekijöiden hyvinvointia ja vähentämään tapaturmia sekä sairauspoissaoloja. ISO 45001 on yhteensopiva muiden ISO-standardien, kuten 9001 ja 14001, kanssa, mikä helpottaa hallintajärjestelmien yhteensovittamista.