Sähköavusteista hyvinvointia – työsuhdepyörä kannustaa liikkumaan

Laaduntarkastaja ja henkilöstön edustaja Anna Sainio on yksi Jaakkoo-Taaran työntekijöistä, jotka ovat tarttuneet työsuhdepyöräetuun. Edun helppous, verohyödyt ja ennen kaikkea ympäristöystävällisyys saivat Sainion harkitsemaan pyörän hankintaa. Valinta osui sähköavusteiseen malliin, joka taipuu niin arkipyöräilyyn kuin metsäpoluillekin.

Sähköavusteinen pyörä madaltaa kynnystä pysyä liikkeessä

Vaikka Sainion oma työmatka on pitkä, eikä pyöräily työpäivän aluksi tai päätteeksi ole käytännöllinen vaihtoehto, on pyörä tuonut iloa ja liikettä vapaa-aikaan. Kynnys lähteä ulkoilemaan on madaltunut, ja pyörä on korvannut toimetonta aikaa luonnossa liikkumisella.

– Kaikki passiivinen aika, jonka voi vaihtaa ulkoiluun, lisää jaksamista. Eikä tuuli tai muu pikkueste enää tunnu syyltä jäädä kotiin, Sainio toteaa.

Sähköavusteinen pyörä mahdollistaa rauhallisemman etenemisen, mikä puolestaan avaa silmät luonnon yksityiskohdille. Parhaillaan pyöräily onkin silloin, kun on pyörän päällä on aikaa havainnoida ympäristöä, kuten lintujen laulua, metsän värejä ja muuttuvia maisemia.

Hyvinvointia ja työyhteisön yhteistä motivaatiota

Pyöräily on herättänyt keskustelua myös työyhteisössä, ja kiinnostus sähköpyöräilyä kohtaan kasvaa.

– Meillä on useampia työkavereita, jotka pyöräilevät töihin. Tämä on varmasti saanut monet harkitsemaan työsuhdepyörää. On mukavaa, että kyseessä on etu, joka on avoin kaikille.

Sainio arvostaa sitä, että työnantaja tarjoaa hyvinvointia tukevia mahdollisuuksia.

– On tärkeää, että työnantaja kannustaa liikkumaan ja mahdollistaa osamaksun ilman korkoja. Se tukee myös työntekijän taloutta. Lisäksi ympäristön kannalta on hienoa, jos auton voi joskus jättää kotiin. Ikääntyville sähköavusteinen pyörä tarjoaa kevyemmän tavan liikkua, mikä voi madaltaa kynnystä lähteä ulos.

Työsuhdepyörä ei ole vain liikkumisväline, vaan se on tapa lisätä hyvinvointia, tukea kestävää kehitystä ja edistää arjen jaksamista. Jaakkoo-Taaralla tämä on huomattu, ja pyöräilijät tuntevat eron.