Pakkaussuunnittelussa tarvitaan taiteilijaluonnetta ja kykyä hioa yksityiskohtia

Jaakkoo-Taaran pakkaussuunnittelija Pasi Juhola ja operaattori Jesse Salminen toteuttavat kotelorakenteita asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Alkuun asiakas ja JT:n myyntihenkilö käyvät läpi koteloon liittyvät toiveet ja ominaisuudet, ja pohtivat yhdessä toimivinta ratkaisua asiakkaan tarpeisiin. Sen jälkeen pyyntö lähtee pakkaussuunnittelijoille.

– Suurin osa ajasta menee työkalupiirroksiin. Myynti ja asiakas kertovat, minkälaista rakennetta halutaan, ja sen perusteella lähden piirtämään koteloa, Juhola kertoo.

Kun asiakas esittää toiveen, on ensimmäinen askel tarkistaa, pystyykö Jaakkoo-Taara vastaamaan pyyntöön. Kotelorakenteeseen vaikuttaa muun muassa se, mikä on asiakkaan pakkaustapa. Käsin pakattavat kotelot vaativat toisenlaisen rakenteen kuin pakkauskonetta käytettäessä.

– Lähes kaikki tilaukset pystymme toteuttamaan. Joskus voi asiakas haluta esimerkiksi niin pientä kokoa olevan kotelon, ettemme pysty liimaamaan osia tarvittavalla tavalla. Tällainen voi olla vaikkapa huulipunarasia, Salminen kertoo.

Ennen suunnittelun aloitusta myynti ja asiakas käyvät läpi raaka-ainevaihtoehdot. Asiakas voi toivoa kotelonsa materiaalien olevan esimerkiksi FSC- tai PEFC-sertifioituja.

Jaakkoo-Taara pystyy tarjoamaan asiakkaalle esimerkkejä tekeillä olevasta kotelosta sekä mallinnuslaitteen että 3D-laitteen avulla. Molemmissa malleissa on etuja.

– 3D-mallin voi lähettää asiakkaalle sähköisesti ja siihen saa mukaan painatuksen, jolloin asiakas näkee, millainen lopputuloksesta tulee, Juhola kertoo.

Mallinnuslaite on käytössä kuitenkin 3D-mallinnusta useammin, sillä asiakkaille painetaan fyysisiä malleja viikoittain.

– Asiakkaan on helpompi hahmottaa, miltä valmis kotelo näyttää ja tuntuu, kun saa fyysisen mallin käteen. Mallinnuskoneesta on apua myös meille, jotka suunnittelemme malleja, sillä voimme työn edetessä tehdä tarkastuskappaleita itsellemme ja lähettää asiakkaalle vasta varmuudella toimivan version, Salminen sanoo.

Pisimmillään kotelon suunnittelu voi viedä useita vuosia. Eräs haastava vuosien mittainen projekti oli Juholan ja asiakkaan yhteistyössä suunnittelema lapsilukollinen eläinlääkepakkaus.

– Pakkauksen täytyy olla lapsiturvallinen, eli lukitusta testatessa lapsi ei saa pakkausta auki tiettyyn määräaikaan mennessä. Jotta tämä toteutuu, koteloon tuli suunnitella erilaisia nappeja, joita painamalla kotelon saa auki. Kotelo ei saa myöskään repeytyä avatessa ja sen tulee kestää uudelleenkäyttöä, Juhola kertoo projektista.

Pitkä työ tuotti tulosta ja pakkaus voitti sekä WorldStar 2024 että ScanStar 2023 -palkinnot.

– Kotelossa on monta eri ominaisuutta, jotka pitää osata yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Tämä oli vaikea projekti, mutta Juhola ja asiakas yhdessä saivat siitä onnistuneen pakkauksen, Salminen kehuu.