Jaakkoo-Taara aloitti viime syksynä yhdessä Lean Habit Oyn kanssa kehityshankkeen tuotantonsa kehittämiseksi ja työkulttuurinsa parantamiseksi. Nyt projekti on noin puolivälissä.
Yksi Leanin perusajatuksista on luoda mittaamisen kulttuuria työpaikoille.
– Näkyväksi tekeminen ja tilanteen visualisointi on pohja parempaan päivittäisen tekemisen johtamiseen. Työntekijät saavat selkeän kuvan siitä, oliko päivä hyvä ja näkevät esimerkiksi sen, ollaanko jäljessä asiakkaiden toimituksista, Lean Habitin toimitusjohtaja Timo Haapsaari kertoo.
Konkreettisesti tehtaalla tilanteen visualisointi tulee näkymään esimerkiksi tuotantolaitteille luotavista näkymistä, jotka kertovat päivittäisissä tavoitteissa onnistumisesta ja kehityskohteista.
– Näin työntekijä voi itse nähdä, mitä edellisen vuorokauden tai työvuoron aikana on tapahtunut. Samanlaista näkymää on suunniteltu myös tehtaan aamupalaveriin, jotta tilanne saataisiin selkeämmin visualisoitua tiimeittäin ja osastoittain, Haapsaari kertoo.
Toinen projektin kantavista teemoista on ollut investointisuunnitelman läpikäynti.
– Käymme läpi sitä, mihin tarvitaan lisää laitteita tai muita investointeja tukemaan kasvua ja poistamaan tehtaan pullonkauloja. Olemme työstäneet tätä kahden viikon välein ja työstämme myös jatkossa niin kauan kuin tarve vaatii, Haapsaari avaa.
IT-ryhmä on päässyt tositoimiin luomalla muun muassa uutta yhteistyökumppaniportaalia.
– Olemme luoneet portaalin, jolla on selkeytetty Jaakkoo-Taaran ja yhteistyökumppaneiden välistä yhteistyötä ja kommunikointia koskien muun muassa aikatauluja ja projekteja, Haapsaari sanoo.
Eräs konkreettinen työn alla oleva asia on luoda tuotannollisuuden tarkastuslista uudelle tuotteelle, joka on tulossa tuotantoon ensimmäistä kertaa.
– Kun uusi tuote on tulossa, tuotantotiimi kävisi läpi, että uuden tuotteen värimäärittelyt ja muut asiat ovat järkeviä tuotannon kannalta. Joskus tuotantoon on livahtanut tuote, joka on ollut haasteellinen valmistaa. Tätä halutaan ehkäistä tarkistuslistalla.
Erityisesti lääketeollisuuden erityisvaatimukset ja hyväksyntäprosessit tekevät tuotteen muuttamisesta jälkikäteen vaikeaa. Tällöin niiden tuotannolliset haasteet voivat jäädä pysyvästi käytäntöön ja kehittäminen on vaikeampaa. Tästä syystä tarkastuslista olisi erityisen hyödyllinen saada käyttöön uusien tuotteiden kohdalla.
Lean Habit haluaa panostaa myös kulttuurin muutokseen. Pitkään käytössä olleita toimintatapoja tulee haastaa, ja samalla on tärkeää ymmärtää, että tie kulttuurimuutokseen on pitkä ja paikoin hidas.
– Olemme Jaakkoo-Taaralla opetelleet yhdessä kehittämisen kulttuuria. Harjoittelemme ottamaan laajemmin kaikkien osaamista mukaan ja käymään kehitysasioita enemmän läpi yhdessä. Investointisuunnitelman työstäminen yhdessä on ollut loistava tapa opetteluun, ja olemme saaneet siitä positiivista palautetta. Kulttuurilliset muutokset ovat aina hitaita ja haastavia ja vaativat aikaa. Sen vuoksi niitä on tärkeä opetella yhdessä, Haapsaari pohtii.
Vaikka joidenkin muutosten toimeenpano on kestänyt odotettua pidempään, on Haapsaari positiivisin mielin Lean Habitin ja Jaakkoo-Taaran yhteistyöstä.
– Yhteinen kehitysmatka on ollut mukava ja tullut selvästi tarpeeseen. Olemme saaneet aloitteita ja ehdotuksia myös suoraan työntekijöiltä, mikä on ollut hyvä merkki. Niitä käydään läpi tarkemmin matkan aikana, Haapsaari summaa.